Case: Tampere-talo – SUOMEN PARAS

Suomen paras kokous- ja kongressitalo

”Toimintaympäristömme muuttuu ja haluamme ennakoida tulevaa ottamalla entistä aktiivisemman otteen myyntiimme. Tampere-talo tulee uudistumaan vuonna 2017 ja meillä on todella isot kasvutavoitteet”, Tampere-talon myynti- ja markkinointipäällikkö Marjut Heinonen kertoo. ”Halusimme katsoa eteenpäin, tarkastella myynnin tapoja ja löytää yhteiset myynnin toimintatavat.”

Myynnin yhteiset toimintatavat

”Vuosi 2015 oli meille kaikkien aikojen paras myyntivuosi”, Heinonen jatkaa. ”Vuoden aikana Tampere-talolla kävi 355 000 päiväkävijää, liikevaihto ja muut tuotot olivat 13,5M€ ja ylsimme siitä 400 000 euron tulokseen.”

”Nykyisin meillä on selvästi systemaattisempi ote ja enemmän yhdessä sovittuja käytänteitä. Yhtenäisen myynnillisen ajattelutavan hahmottaminen on selvästi avannut ajattelua. Myyntiä tekevät osastomme ovat jatkaneet työskentelyä teeman parissa.”

”Vuonna 2017 Tampere-talossa avataan ainutlaatuinen, maailman ainoa Muumimuseo ja tuomme samalla asiakkaillemme uudet ravintolakonseptit sekä uusia ja uudistettuja kokoustiloja. Näitä uudistuksia ajatellen käynnistämme myyntityön Venäjän ja Aasian markkinoille ja uudistamme myynti- ja palvelukokonaisuutta talon tiloissa.”