13.1.2010 Jari Sarasvuo

Vuosikymmenen alku

Istuta vielä se omenapuu.

Vielä kärvistellään hetki. Sitten onkin seuraavan ylilyönnin aika.

Uuden vuosikymmenen ensimmäisinä tunteina on hyvä pysähtyä miettimään, viittaako menneisyydessä mikään siihen, mitä tulevaisuus todennäköisesti tarjoaa.

Kestäisitkö vapaamielistä historian aaltojen hahmottelua?

Näyttää siltä, että tunnelmaltaan ja taloudeltaan vuosikymmenet muistuttavat toisiaan. Uudet vuosikymmenet alkavat usein ahdistavissa tunnelmissa. Vuosikymmenet taas päättyvät kiihkoon, joka on yhtä epätervettä kuin alkupuoliskon depressio.

Pohditaanpa väittämää. Vuosikymmenet siis alkavat masentavasti? Taloudellinen depressio ja dystopia eli kauhukuvitelmat maailman kehityksestä leimaavat useimpia vuosikymmenien alkuja? Ajan henki on lamaantunut, tunkkainen? Karkeistettuna tältä se näyttää.

Viime vuosikymmenen alussa oli taantuma, pörssiromahdus, terrori-iskut. Siitä vuosikymmen aikaisemmin, 1990-luvun alussa, oli lama meillä ja taantuma muualla, ensimmäinen Persianlahden sota. Entä 80-luku? Kehitysmaiden velkakriisi, taantuma muualla. 70-luku? Öljykriisi. Massatyöttömyys ja inflaatio. Aku Ankan luokittelu pornolehdeksi ja Sex Pistolsien esiintymiskielto Suomessa. 60-luku? Maaseudun autioituminen, maastamuutto. Elinkeinoelämän murros. Rasismin ja radikalismin törmäys. 50? Korean sota. 40? No huh huh. 30? Kaikkien lamojen äiti. Hitlerin valtaannousu ja ensimmäisten keskitysleirien perustaminen.  20? Ensimmäisen maailmansodan jälkeinen iso vitutus. Yleislakkoja ja hyperinflaatiota. Espanjantaudin jälkeinen Eurooppa.  10? Sotaan valmistautumista ja sodan aloittanut salamurha. Vallankumouksia. Titanic. Ensikymmen? Verisunnuntai ja vallankumous. Sortokaudet ja routavuodet..

Nojaa, tällainen historian impressionismi, vaikutelmien roiskiminen, on todellakin aika karkeata. Mutta kun vuosikymmeniä tavaa tästä hetkestä 15 kertaa taaksepäin, ei voi välttyä tiedon omaiselta tunteelta, että vuosikymmenien aluissa kytee yhteiskunnallinen ja taloudellinen murros.

Merkittävät muutokset siementyvät vuosikymmenten alussa - on kyse sitten teknologiasta, kulttuurista, talousmallista, yhteiskunnallisesta murroksesta.

Entä vuosikymmenten loput? Silloin lähtee lapasesta. Ylilyöntejä pahan kerran. Spekulaatioita, ahneutta, maailmanvalloitusharhoja, sotia.

Vuosikymmenet alkavat depressiivisesti ja päättyvät maanisesti. Parhaimmillaan kyse on taantuman ja nousukauden vuorovesien vaihtelusta. Pahimmillaan ajaudutaan maailmanpaloon.
Se mitä ei onnistuta hieman hillitsemään, hallitsee kohta kaikkea. Meneillään oleva elvytys ja setelipainojen pyöritys lupaa uutta kuplaa ja holtittomuuden aikaa, joka alkaa viattomasti talouskasvuna. Toivotaan, että ahneus, opportunismi ja oman edun maksimointi pitäytyy talouden tantereilla. Ikävä kyllä aina ei ole ollut näin. Ennen on menty sotien hakemaan se, mikä ei irtoa kusettamalla toisia ja itseä - ja edellisen ryöstöretken muistot alkavat huolestuttavasti hälventyä.

Vuosikymmenten alkujen vaikeudet periytyvät tietenkin edeltävän vuosikymmenen lopun maanisen ylilyönnin seuraamuksista. Silti murheisiin kätkeytyy toivon siemen.

Kun edeltävä maailmanmeno osoittautuu mahdottomaksi, valtarakenteiden murtuminen mahdollistaa uusien ideoiden, teknologioiden, johtamisfilosofioiden ja yhteiskunnallisen kehittymisen teemojen voittokulun.

Uskaltaudun ennustamaan joitakin alkanutta vuosikymmentä hallitsevia trendejä. Uskon, että nihilistisen postmodernismin ja kyynisen materialismin alta versoaa transmoderni aika. Pirtaloituneet arvojärjestelmät korvautuvat osittain ja hitaasti ykseyttä, edistystä ja ylevöitymistä korostavalla maailmankuvalla. 

Vastuu. Viimeistään tällä vuosikymmenellä niin vallanpitäjät kuin mukavuudenhaluisimmatkin kansalaiset heräävät uhrauksiin huomisen elinolojen turvaamisen puolesta. Ekologia on oppi systeemisistä seuraamuksista. Uskon ja luotan siihen, ettemme ole edes kollektiivisesti niin hulluja, että tärvelisimme elinympäristömme ihmiselle asuinkelvottomaksi. Elämä nousee elintasoa tärkeämmäksi arvoksi.

Välittäminen. Meillä ei ole varaa köyhiin, joten köyhyys tulee poistaa. Köyhä on se, jonka puute terveyden, turvallisuuden, toimeentulon, tulevaisuuden ja tietoisuuden on niin rampauttavaa, että sekä oma että läheisten elämä vaurioituu. Kuten äiti Teresa tiettävästi sanoi, tunne tarkoituksettomuudesta on tämän ajan spitaali. Sotaa köyhyyttä käydään niin kehitysmaiden lapsien kuin kaupunkien yksinäisten vanhusten puolesta. Olennaisin keino sodassa köyhyyttä vastaan on välittäminen.

Kohtuus. Me emme tarvitse enemmän, me tarvitsemme parempaa. Me emme tarvitse lisää, me tarvitsemme laatua. Me emme tarvitse tavaraa, me tarvitsemme tarkoituksen eli mielekästä tekemistä toistemme kanssa. Muun elämän uhraaminen ahneuden alttarille menee pois muodista. Uhraukset kohdistuvat tällä ja tulevilla vuosikymmenillä elämän pyhittämiseen.

Transmodernismi. Arvojen hajaannus päättyy. Ihmiset alkavat jälleen löytää mielekästä elämänsisältöä yhteisistä arvoista. Hedonistinen korvautuu henkisellä ja moraalisella maailmankuvalla. Yhteinen etu on arvokkaampi kuin individualistinen. Ihmisen arvo nousee systeemiä palvovan ideologian yli. Perinteisten arvojen ja estetiikan renessanssi alkaa vallata tilaa oman individualismin palvonnalta.

Talouden murros. Tuotantolähtöisyydestä asiakaslähtöisyyteen. Laatu syntyy yhä enemmän kommunikaatiosta ja kokemuksesta, yhä vähemmän jäykistä virheettömyyden ihanteista. Markkinointi ja innovointi ovat tärkeämpiä arvon lähteitä kuin tehokkuus ja neuvotteluaseman hyödyntäminen. Johtamisen painopiste siirtyy sisäisen erinomaisuuden ihanteesta ulkoisen erinomaisuuden ihanteeseen.

Kaikki maailmankuvat ovat mahdollisia. Muutenhan meillä ei olisi terroristeja, kommunisteja tai uusliberalistisia markkinafundamentalisteja. Se minkä toinen kokee mahdottomaksi lähtökohdaksi, on samassa asemassa olevalle toiselle inspiroiva tilaisuus mitata kykyjään.

Jos mikä tahansa maailmankuva on mahdollinen, miksen saman tien valitsisi maailmankuvaa, joka tukee elämäni tärkeimpiä pyrkimyksiä?

Siksi valitsen uskoa, että uusi vuosikymmen vie meitä parempaan maailmaan kuin mihin vanha pystyi. Taipumus nähdä tulevaisuus dystopiana tai utopiana ovat molemmat harhaisuuden muotoja. Silti mieluummin utopia kuin dystopia. Tulevaisuudenuskoisen ihmisen voimat vaikuttaa paremman tulevaisuuden puolesta ovat aivan toista luokkaa kuin ihmisen, joka näkee edessään menetettyjä mahdollisuuksia ja lisää nöyryytyksiä.

Okei, maailma on väärällään kauhuja ja vääryyksiä. Ja samassa maailmassa on riittävästi hyviä ihmisiä, joiden hyvä tahto riittää muuttamaan maailman paremmaksi versioksi menneestä itsestään. Menneisyys on kuitenkin menetetty, jonka valta tulee lopulta enimmäkseen siitä, kuinka paljon sinä uhraat menneisyytesi palvomiselle omassa tulevaisuudessasi.

Erityisesti silloin, kun maailmanloppu tuntuu väistämättömältä ja välittömältä, kannattaa istuttaa se kuuluisa omenapuu. Jälkikäteen sinua kiitetään vielä hartaasti näkemyksellisyydestäsi.