« Takaisin
18.8.2009
Ensimmäisen Fight Clubin tulokset ylittivät odotukset. Jarmo Riski päävalmentajaksi.
Ensimmäisen Fight Club –sukupolven tulokset ylittivät odotukset. Lähes sadan osallistujan kunto keskimäärin lähes kaksinkertaistui kuuden kuukauden aikana ja läskiä suli 427 kg.
Seuraavien ryhmien tasoa nostetaan entisestään. Fight Clubin päävalmentajaksi on kutsuttu Jarmo Riski. Riski on valmentajana voittanut 16 arvokisamitalia, 9 maailmanmestaruutta ja 32 maailmancupin kilpailua luotsaamalla Virpi Kuitusen, Teemu Kattilakosken ja Aino-Kaisa Saarisen maailman huipulle.
Ensimmäiset kaksi Fight Club -ryhmää tekivät tiliä puolen vuoden työstään viime viikonloppuna. Ryhmien tulokset ylittivät odotukset. Kokonaisvaltaisen vireystilan parantamisen päämetodina on kurinalainen liikuntaohjelma yhdistettynä terveellisiin ravinto- ja tunnetapoihin. Osallistujien kunto lähes tuplaantui. Seitsemänosaisen testin arvot paranivat 87% ja lihas/rasvamassa –tasapaino korjaantui. Monen pullakummun alta löytyi shamaanirumpu. Useilta osallistujilta lähti vuosia lärvistä, joiltakin vuosikymmen. Viinapirun riivaamat ottivat ohjat omiin käsiinsä. Syntyi uusia työsuhteita. Ilo lisääntyi niin kotona kuin konttorilla.
Noin 60% osallistujista ilmoittautui saman tien jatkoon.
Kevään kokemukset osoittavat, että ihminen voi saada poikkeuksellisia tuloksia, kun työskentelee kurinalaisesti hyvän ryhmän kanssa. Toinen keskeinen tekijä ryhmien onnistumisessa sosiaalisen paineen ja ryhmäkurin lisäksi oli negatiivinen kannuste. Osallistujista vain yksi päätyi vastaanottamaan lisälaskun. Muut treenasivat sovitusti vähintään 100 kertaa FC-jakson aikana, ja nostivat suoritustaan vaaditun 10% verran.
Oppimiskokemustemme tukemana olemme päättäneet nostaa Fight Clubin valmennuksen seuraavalle tasolle. Fight Clubin päävalmentajaksi on kutsuttu yksi Suomen menestyneimpiä henkilökohtaisia valmentajia, Jarmo Riski. Syyskuussa aloittavien ryhmien tavoitteena on kokonaisvaltaisesti kova kunto niin henkisesti kuin fyysisesti. Tavoitteena on nostaa osallistujien suorituskykyä heille tärkeissä asioissa, olipa kyse sitten työstä, tenniksestä, maratonista tai terhakkaasta olemuksesta.
Jarmo Riskin luotsaamana erikoistumislinjoja on kolme:
Kestävyyslinja, Koordinaatiolinja ja Kehonmuokkauslinja.
Uskomme tulosten parantuvan kehittyvän konseptin myötä entisestään.
Lisätiedot: valmennuskonsultti Tarja Paanola, 050-376 1269
viestintä- ja markkinointijohtaja Minna Varajärvi, 050-376 1111