Blogi: Muutos soi kuin sonaatti

Ryhdyin soittamaan pianoa 15 vuoden tauon jälkeen. Oikeastaan aloin harjoitella pianon soittamista, koska sonaatti ei soinutkaan enää ihan lonkalta. Hetken mieleenpalauttelun jälkeen rohkenin ryhtyä opettelemaan myös uusia kappaleita. Aluksi siitä ei tahtonut tulla mitään, praktiikka opetteluun oli hukassa. Aloin muistella mitä se musiikkiopiston opettaja olisi sanonut, miten Mirja olisi pistänyt minut harjoittelemaan tämän kappaleen? Yhtäkkiä muistin kristallinkirkkaasti: Mirja olisi opettanut minua juuri niin kuin me neuvomme esimiehiä opastamaan ihmisiään eteenpäin muutoksessa. Tämähän minun pitäisi osata, sillä olen viimeiset kahdeksan vuotta auttanut asiakkaitani onnistumaan muutoksessa, eli oppimaan uutta.

Luo suhde tavoitteeseen tarinan avulla

Aina kun otimme uuden kappaleen työn alle, Mirja aloitti kertomalla tarinan. Tarinan siitä, mitä säveltäjä kävi elämässään läpi, kun sävelsi tämän kappaleen. Tai minkä tarinan säveltäjä haluaa välittää. Tai mitä tämä kappale merkitsee Mirjalle itselleen. Jotenkin hän osasi löytää ne kappaleet ja tarinat, jotka puhuttelivat minua. Näin tavoitteeseen luotiin tunneside, joka kantoi koko oppimisprosessin läpi. Samoin muutosta haluava johtaja tai esimies voisi kysyä:

Minkälainen suhde ihmisillämme on tavoitteisiin, joihin muutoksella pyritään? Minkälaista tarinaa esimiehemme kertovat siitä miksi tämä on tärkeää?

Seuraavaksi kuuntelimme kappaleen, ehkä useita eri versioita siitä. Sain siis esimerkkejä mallisuorituksesta, jotta tiesin mihin minun olisi kohta pystyttävä. Usein tämä tuntui uskomattomalta, mutta Mirja muistutti, että näin sanoin myös viimeksi, kun opeteltiin uutta ja hyvin siinäkin kävi.

Tietävätkö ihmisesi, minkälainen on mallisuoritus? Pystytkö havainnollistamaan, miltä heidän arkensa näyttää, kun olemme onnistuneet muutoksessa? Näytätkö, että uskot heidän pystyvän siihen?

Tarinointi ja huipputulkintojen kuuntelu oli usein värisyttävä kokemus, joka antoi inspiraatiota ja voimaa harjoitteluun.

Suostu oppilaaksi tärkeimmän tekemisen äärelle

Ai että on turhauttavaa, kun ei heti osaakaan! Alussa oma pimputtelu on todella kaukana siitä miltä mallisuoritus kuulostaa. Aloin seurata Mirjan (tai todennäköisesti Musiikkiopiston) metodia orjallisesti itsenäisessä harjoittelussa. Opettele ensin oikea käsi. Sitten vasen. Sitten yhteen ja sitten ulkoa. Lopuksi silmät kiinni. Erityisesti vaikeita kohtia tulee toistaa, kunnes ne menevät silmät kiinni. Eteenpäin ei mennä ennen kuin edellinen vaihe sujuu. Viikosta toiseen. Kun usko loppuu, kuunnellaan taas mallisuoritus ja muistutetaan tarinasta.

Mitkä ovat ne arjen tärkeimmät tekemiset, jotka taitamalla tarina toteutuu? Miten esimiehemme auttavat ihmisiä onnistumaan näissä tekemisissä aina vaan paremmin? Mitä tässä onnistuminen meille merkitsikään?

Ilman tätä metodia uuden harjoittelu johti korkeintaan keskinkertaiseen suoritukseen. En malttanut paloitella tavoitetta osakokonaisuuksiin vaan yritin nielaista koko elefantin kerralla. Kuvitteellisen opettajan kanssa pääsen eteenpäin, mutta hyvin hitaasti – yksin ei vaan saa itsestään niin paljon irti kuin jonkun toisen säännöllisessä ohjauksessa.

Mikä on harjoittelun ja siitä saatavan palautteen frekvenssi?

Tunnelma tukee tilivelvollisuuden syntymistä

On aikoja jolloin sisäinen motivaationi riittää tavoitteelliseen harjoitteluun. Ilman suurempaa päämäärää homma tahtoo kuitenkin jäädä mukavuusalueella pimputteluksi. Oppiminen tapahtuu epämukavuusalueella, ja mitä useammin menen sinne, sitä nopeampaa oppiminen on. Siksi oppiakseen olisi hyvä tilivelvollistua jollekin toiselle. Musiikkiopistossa tämä oli ehdottomasti opettaja. Työpaikalla tämä on yleensä esimies tai työyhteisö.

Kenelle ihmisemme ovat tilivelvollisia? Onko heille selkeää mistä he ovat tilivelvollisia?

Musiikkiopistossa olin valmis epämukavaankin tilivelvollisuuteen, koska tiesin, että ilman sitä en voi onnistua riittävällä tasolla konserteissa tai tutkintolautakunnan edessä. Nämäkään päämäärät eivät olisi olleet vaivan arvoisia, ellei musiikkiopiston henkilökunnan ja oppilaiden kollektiivinen tunnelma olisi tukenut ponnistelua. Se innostuksen ja odotuksen tunnelma, kun kappale oli lähes valmis ja tavoite oli toteutumassa. Se onnistumisen tunne ja palaute mitä sai, kun sonaatti kajahti ilmoille konsertissa tai tutkintotilanteessa – totuuden hetkessä johon olin valmistautunut kaikki ne kuukaudet. Asiakkaan edessä.Nyt minulla on oma tarinani sonaatille. Mitä elämässäni tapahtui, kun opettelin sitä. Mitä se merkitsee minulle. Aion tälläkin viikolla soittaa sonaatteja onnellisuudesta kananlihalla.

Miten sinun muutoksesi soi?