Lumene

vsk2015-case-lumene

Description

Vuoden myyntiorganisaatio

Lumenen ja Trainers’ Housen  vuonna 2014 alkaneen yhteistyön tavoitteena oli kasvattaa konsulenttipisteiden myyntiä, samalla kun Lumenella otettiin käyttöön uusi reaaliaikainen myynnin seurantajärjestelmä.

Kasvua markkinaa vastaan

”Yhteistyömme aikana myynti on kasvanut markkinaa vastaan. Lumene valittiin päivittäistavarakaupan päättäjien toimesta Vuoden Myyntiorganisaatioksi 2014 Suomessa ja myös mysteryshopping-tuloksemme ovat parantuneet merkittävästi”, Lumenen myyntipäällikkö Tomi Puusaari kiittää.

”Yhteistyö on saanut meillä sisäisesti erittäin hyvää palautetta. Uuden seurantajärjestelmän käyttö on saatu 100% tasolle. Mittaaminen on olennainen osa myyntityötä ja tätä kautta voimme myös pohtia jatkuvasti uusia kehityskohteita ja kehittää johtamistamme. Myös myyntitiimin esimiesten varmuus esimiehinä on selvästi kasvanut.”

”Olen ollut todella tyytyväinen valmentajamme läsnäoloon ja heittäytymiseen. Hän on loistava persoona ja teki heti itsensä hyvin tunnetuksi”, Puusaari kiittää. ”Lisäksi tämä on ollut todella mielenkiintoista olla mukana. Itsekin täytyy olla sitoutunut ja antaa mahdollisuus myös omille ihmisille.”

Details

Date:

Client:

Category:

Skills used: