Jari Sarasvuo aloittaa Trainers’ House Oyj:n markkinointijohtajana

Jari Sarasvuo nimitetty Trainers’ House Oyj:n markkinointijohtajaksi

Jari Sarasvuo palaa perustamansa yrityksen Trainers’ Housen johtoon markkinointijohtajana.

”Moni asia on johtanut siihen, että minun on aika ottaa aktiivisemmin vastuuta Trainers’ House Oyj:n seuraavan vaiheen kasvusta ja kukoistuksesta.
Toimitusjohtaja Arto Heimonen on pyytänyt jo runsaat kaksi vuotta, että palaisin kotiin, tulisin lähemmäksi Trainers’ Housen arkea. Eri syistä en ole pitänyt sitä sopivana tai ajankohtaisena.
Nyt kun olemme palanneet Salmisaareen, missä suuret asiat saivat joskus edellisessä elämässä tapahtua ja kun Antti Kiukas päätti ansioituneen markkinointijohtajan uransa yhtiössä, Arto pyysi vielä kerran minua remmiin, suostuin.

Trainers’ Housen markkinointi on viime aikoina noussut korkealle tasolle. Paljon on saatu aikaiseksi. Paljon hyvää on vielä edessä.
Markkinoinnin ensisijainen tehtävä on kasvattaa markkinaa niin, että markkina kasvattaa yritystä. Katson, että Trainers’ Housen markkinointijohtajana olen vastuussa kasvusta”, toteaa Jari Sarasvuo.

Toivotamme Jarin lämpimästi tervetulleeksi takaisin kotiin ja päivätöihin.

Lisätiedot:
Jari Sarasvuo, markkinointijohtaja, 050 066 5666
Trainers’ House Oyj, jari.sarasvuo@trainershouse.fi