Karmakisat – Jari Sarasvuon kirje Kilimanjaron pyhiinvaellukselta
Keskiviikkona 24.8. ilmestyy Helsingin Sanomien liitteenä Henkilöstö-julkaisu. Julkaisusta löytyy myös Trainers’ Housen hallituksen puheenjohtajan Jari Sarasvuon kirje, jonka hän lähetti Kilimanjaron pyhiinvaellukselta.
Trainers’ Housen ystävänä voit lukea kirjeen jo etukäteen alta.
Jari Sarasvuon kirje Kilimanjaron pyhiinvaellukselta
Terveisiä Tansaniasta! Lähdimme elokuun alussa kiipeämään kohti Kilimanjaron huippua. Siinä kävi niin kuin kuuluikin käydä. Happi keuhkoissa väheni, mäki jyrkkeni ja vaellus vaikeutui, kunnes kullekin pyhiinvaellustaan tekevästä seurueemme jäsenestä mitattiin karmataseensa mukaan.
Yöaikaan vaelluksellamme tuli moneen kertaan mieleen yritystoiminta. Yksin ei kauas eikä varsinkaan korkealle vaelleta. Ilman yhteistä ymmärrystä ja tarkoitusta touhu on paitsi mieletöntä, myös vaarallista. Ilman viisaampien ja väkevämpien avulle antautumista ei kannata kokeilla lykkyään. Siinä ei huiputa vuorta, vaan itseään.
Yritystoiminnan yksi tarkoitus on vapauttaa yrityksen valtaapitävät rajoitteistaan.
Se ei voi mitenkään onnistua ilman uusiutuvaa työyhteisöä ja uusia työkavereita.
Me, joilla on yrityksessä valta nyt, olemme liian tomppeleita ja vähävoimaisia nostaaksemme omin voimin yrityksen sellaiseen korkeuteen, johon sen on tarkoitus kiivetä oman vahtivuoron päätteeksi. Totisesti, liiketoiminnan ratkaisevin rajoite on johtamisosaaminen.
Omalta osaltani loppu jo häämöttää. Minkä loppu? Työuran mittaisen vahtivuoron. Häämöttää missä? Kesäkuun lopussa vuonna 2035, noin 13 vuoden päässä. Täytän 70 vuotta ja olen silloin elättänyt itseäni työllä 52 vuotta. Silloin minun tinkini on täytetty.
Olen jakanut työurani metaforiseen mailin matkaan, josta kukin ratakierros kestää 13 vuotta. Viimeinen kirikierros alkoi kesäkuussa 2022, kun täytin 57 vuotta.
Yritystoiminnan tulee olla yhteisesti hyödyllistä
Yritystoiminnalla on kolme ensisijaista, toisistaan syvästi riippuvaista asianomistajaa: asiakkaat, henkilöstö ja omistajat.
Kunkin asianomistajan tulee saada yritykseltä koheneva diili, jotta kaikille myönteinen kehitys saisi jatkua.
Asiakkaan tulee saada tuotteesta itselleen enemmän arvoa kuin mitä hän maksaa tuotteesta hintaa. Työntekijän työmarkkina-arvon ja etuuksien tulee kohentua tuotetun lisäarvon myötä. Ja omistajan tulee saada riskilleen turvaa ja tuottoa, jotta sekä aiemmat että varsinkin myöhemmät investoinnit yrityksen kehittämiseksi osoittautuisivat mielekkäiksi.
Kyseessä on eräänlainen alkemia. Kukin osapuoli luopuu varmasta ja välittömästä edusta saadakseen tilalle myöhemmin enemmän. Kun uhraukset tehdään yhdessä tuumin, riski muuttuu tuotoksi.
Toinen, vielä tärkeämpi paradoksi: ei tätä tehdä vain tuoton vuoksi. Tuotto on sivutuote. Voitto on residuaalisuure, joka lohkeaa omistajalle vasta, kun kaikki muut kulut on maksettu. Oma hyöty on ilahduttava seuraus, ei syy.
No minkä vuoksi sitten? Työuran huippu valloitetaan oppimisen vuoksi. Minulle oppiminen tarkoittaa eteenpäin pääsyä, kasvua ihmisenä ja ammattilaisena, tässä tärkeysjärjestyksessä. Oppiminen on ongelmanratkaisua. Etenemistä kasvavien haasteiden jyrkkenevässä maastossa.
Ihminen kasvaa toisten kasvun kautta
Hellin itseäni haaveilemalla. Mistä? Siitä, että voisin 70-vuotiaana, työurani päättyessä, todeta suorittaneeni laiskanläksyni, vihdoinkin oppineeni yrittäjän ja johtajan vaativat ammatit. Luoneeni ylisukupolvista kukoistusta.
Haavettani ei voi toteuttaa kuin toisten ihmisten hyvinvoinnin kasvun kautta.
Kun onnistuu katalysoimaan ihmisen kasvua, liiketoiminnan kasvu seuraa vääjäämättä.
Nykymaailmassa oppiminen vertautuu hyvään ravitsemukseen. Paskallakin ravinnolla pysyy elossa aikansa, mutta luvassa on aina vaan pahenevaa kurjuutta.
Tarina taivaasta ja helvetistä kuvaa Trainers’ Housen oppimis- ja kasvufilosofiaa.
Helvetissä tehdään ankarasti työtä, mutta onneksi ruokatauko armahtaa. Silloin on tarjolla pöydät notkuen mitä ravitsevampia herkkuja. Ruokailuun liittyy kuitenkin sääntöjä. Käsin ei saa syödä, vaan täytyy käyttää aterimia. Haarukat ja lusikat ovat yli metrin mittaisia. Vain kahvaan voi tarttua. Itsekäs saa melkein soppaa suuhunsa. Helvetissä käy niin, että omavoimaisesti syövä kaataa sopan syliinsä. Nälkä jää.
Taivaassa on muuten sama setti, paitsi että työn raskaan raatajat syöttävätkin itsensä sijaan toisiaan.
Me emme opi itsenäisesti, vaan toistemme kautta. Me emme kasva omin voimin, irrallaan olosuhteesta. Ihmisen olosuhde on toinen ihminen.
Työelämässä ei ole todellista onnistumista ilman toisen ihmisen onnistumista ensin.
Asiakkaan tulee onnistua ensin, ja vasta sen jälkeen on työyhteisön tilaisuus hyötyä. Työkaverin onnistuminen edeltää omaa läpimurtoa. Omistaja saa yli ajan tuottoa ainoastaan, jos asiakkaat ja henkilöstö saavat heille kuuluvat edut vuorollaan eli ensin.
Kaikkia asianomaisia rikastuttava yhtälö ei tietenkään ole mahdollinen, mikäli työyhteisöä ei ole siunattu kestävän kasvun kulttuurilla.
Sana kulttuuri tulee latinasta ja tarkoittaa välittää, pitää huolta.
Ja kyllä, käsite kulttuuri liittyy alun perin myös viljelemiseen, mutta välittämisestä siinäkin on kyse.
Välittäminen tekee kestäväksi. Välittämiseen perustuva kulttuuri on eri asia kuin umpimielisesti voittoa jahtaava kulttuuri. Voittaminen on toki välttämätöntä, mutta jos jossakin, juuri voiton tavoittelussa lääke muuttuu myrkyksi vähäiselläkin annosteluvirheellä.
Miksi voittaminen on välttämätöntä? Koska tulos on tiketti tulevaisuuteen. Koska ilman voittoa sopeutumisreservi ehtyy. Koska ilman ylijäämää ei voi investoida tuotteeseen, asiakkaisiin eikä henkilöstöön. Koska alijäämäisen osa on sisällissotaan johtava säästäminen ja moraalin tuhoava näköalattomuus. Näivettyminen.
Mutta kun voittoa tavoitellaan, on hyvä pysähtyä pohtimaan riskejä, resursseja ja seuraamuksia. Ja kun voittoa tulee, on hyvä pysähtyä taas: millaisella hinnalla, kenen kustannuksella, ja miten riskiskenaariot muuttuivat tuloksen tekemisestä.
Alkuperäiseltä merkitykseltään kulttuuri tarkoittaa siis sekä välittämistä että viljelemistä. Eli vastuuta huomisesta.
Välittäminen on niin paljon muutakin kuin välittömän hyödyn maksimointia.
Karmakisat – vuosisadan vaellus
Takaisin haaveeseeni kehittyä mustan vyön taitajaksi kamppailulajissa nimeltä yrittäminen. Mittari on yksinkertainen: ylisukupolvinen kukoistus niin asiakkaille, työkavereille kuin omistajille.
Trainers’ House täyttää sata vuotta vuosisadan lopulla, 2090. Minä en enää silloin kapua Kilimanjarolla, mutta jos haaveeni toteutuu, jokin osa minusta elää vielä 2090. Biologisesti olen toki palannut hiilikierron tiedostamattomaan vaiheeseen, mutta jos saavutin viimeisen 13 työvuoteni aikana mustan vyön yrittäjyydessä, hedelmöitetyt ajatukset Trainers’ Housen tarkoituksen toteuttamisesta elävät eteenpäin.
Kutsun vuosisadan vaellusta Karmakisoiksi. Meille kaikille mitataan kylvämämme kulttuurin mukaan. Jos välitämme huomisen sadosta enemmän kuin nykyhetken hyödystä, voimme onnistua.
Vaelluskumppaneiksi vuosisadan Karmakisoihimme kaipaamme uusiutuvia ja uusia työkavereita. Kukin vieköön viestivuorollaan tarinaa eteenpäin.
Perustamme tänä syksynä henkilöstörahaston. Kasvatamme työkavereista johtajia ja omistajia. Teemme tuotteistamme entistäkin vaikuttavampia, enemmän asiakasarvoa luovia ja monistettavia. Toisteisuus paitsi lisää tuottavuutta, se synnyttää paradoksaalisesti myös tilaisuuksia luoviin irtiottoihin, innovaatiot mahdollistavaa varianssia.
Kun saamme aikaiseksi yhä paranevan diilin niin asiakkaille, henkilöstölle kuin omistajillekin, ihan kaikille käy hyvin, myös asianosattomille. Keskeinen yhteiskunnan hyvinvoinnin ehto on menestyvä yritystoiminta.
Siinä on sitä purposea, johon palaamalla jaksaa polkea. Vaikka yöllisellä taipaleella oheneva ilma puhalluttaa ja loppumattomien nousumetrien kivinen polku polttelee pakaroita. Askel kerrallaan, otsalampun valossa.
Haluatko liittyä joukkoon iloiseen?
Hyville tekijöille on Trainers’ Housella aina tilaa. Katso avoimet työpaikat klikkaamalla tästä.