Yrityskulttuurin kehittäminen

Yrityskulttuurista on viime vuosina keskusteltu paljon. Termille on varmasti yhtä monta määritelmää kuin määrittelijää, mutta yksinkertaisimmillaan yrityskulttuuri on sitä, mitä ihmiset tekevät – erityisesti silloin, kun kukaan ei näe.

Olemme auttaneet yrityksiä muotoilemaan kulttuuriaan vuosikausia. (Löydät esimerkkejä tekemistämme yrityskulttuurihankkeista tämän linkin takaa.)

Kliseinen viisaus sanoo, että ”kulttuuri syö strategian aamupalaksi”. Oli miten klisee tahansa, se on myös totta. Johto voi ajaa läpi vain sellaisia hankkeita, jotka kulttuuri hyväksyy.

Kulttuuria ohjaavat ihmisten omat ja keskinäiset tarinat – siis se, miten ihmiset kokevat itsensä, toisensa, työyhteisön ja asiakkaat.

Tästä syystä kulttuuria muotoillaan tarinankerronnalla.

Tarinankerronta on Trainers’ Housen DNA:ssa. Me tiedämme, miten löydetään tämän hetken tarinat, joiden ehdoilla kulttuurin muotoilu täytyy toteuttaa.

Me tiedämme, millaisia tarinoita on kerrottava, jotta kulttuuri voisi kehittyä toivottuun suuntaan niin, että strategia ja tavoitteet voivat toteutua.

Ja me tiedämme, miten saadaan porukat mukaan tarinan seuraavaan vaiheeseen, jotta johto saa tehdä matkaa porukoiden kanssa eikä porukoiden vastustaessa.

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

Kunkin kulttuurin tilanne on hivenen omanlaisensa. Siitä syystä käytettävät keinot on valittava tapauskohtaisesti. Varmimmin teille paras ratkaisu löytyy keskustelemalla.

Täytä alla oleva lomake. Varataan kalenterista aikaa sinun ja asiantuntijamme keskustelulle. Keskustelu ei velvoita mihinkään, mutta siitä voi olla yllättävää hyötyä – päädyimmepä yhteistyöhön tai emme.