Video: Hyvän työtiimin 2 ominaisuutta

Tilaa viikon ensimmäinen ajatus suoraan sähköpostiisi

Se ei ole ihan sama, millä ajatuksella viikkonsa aloittaa, koska se ajatus kulkee mukanasi koko viikon. Annamme sinulle mielellämme yhden hyvän ajatuksen heti viikon alkuun ruokkimaan onnistumisiasi.



Saat jatkossa Trainers’ Housen maksuttoman uutiskirjeen, joka auttaa sinua johtamaan omaa ja muiden tekemistä parempiin tuloksiin. Uutiskirjeen tilaaminen ei velvoita sinua mihinkään ja voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.

Millainen on hyvä työtiimi?

Google tutki aikoinaan omilla resursseillaan hyvän työtiimin anatomiaa. Heillä oli paljon hypoteeseja siitä, että kun laitetaan samanlaiset ihmiset ja samanlaiset persoonallisuudet yhteen, saadaan hyviä tiimejä.

Googlella oli muistaakseni 60 tai 70 tiimiä ja näitä tutkittiin melko massiivisilla tutkimusmenetelmillä. He eivät kuitenkaan oikeastaan löytäneet muuta kuin kaksi asiaa, jotka rakensivat hyvän työtiimin.

Kommunikaation tasaisuus

Ensimmäinen asia oli se, että tiimissä oli pitkällä aikavälillä kaikilla yhtä paljon puheaikaa. Eli palavereissa, neuvotteluissa ja erilaisissa tilanteissa kaikki olivat pitkällä aikavälillä yhtä paljon äänessä. Eli ei ollut dominoivia tyyppejä tai hiljaisia hissukoita. Puheaika ei jakautunut tasaisesti tietenkään jokaisessa yksittäisessä projektissa, vaan yli ajan.

Empatiakyky työtiimissä

Toinen asia oli, että jokaisella työtiimin jäsenellä oli keskimääräistä paremmat empatiakyvyt. Eli kyky asettua toisen ihmisen asemaan, elää toisen ihmisen tunteiden mukana.

Eli empatiakyky ja kommunikaation tasaisuus luovat hyvän työtiimin – Googlen mukaan.

Tuomo Loukomies